Chihuahua Dog -->

Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Iisalmi KV - sunnuntai

Tänään ajeltiin Saran mökiltä taas kohti Iisalmea, ja mitäpä muutakaan kuin koiranäyttelyä. Tänään minulla ei ollut rotukehissä ketään esitettävää, joten mulla oli vain junior hander, jossa kisasin lagotto "Elmolla".


Vähän ennen kehän alkua -eli siis aivan liian myöhään- otin Elmon häkistä ja aloin treenaamaan. Tuomarina kehässä oli Marko Salmela.


Pian junnut jo alkoivatkin ja kaikki nuoremmat tuli kehään. Nuorempia kilpailijoita oli 9. Ensin seisotettiin ja Elmoa ei kiinnostanut, ei sitten yhtään, seistä :D Yhdessä mentiin myös ympäri, mielestäni se ei mennyt kovin hyvin.


Yksilöarvostelussa seisottiin ja tuomari pyysi näyttämään hampaat, Elmolla oli hiukka liikaa virtaa hampaiden näyttämiseen :'D Hän kysyi myös koiran ikää, rotua, ja nykyistä käyttötarkoitusta. Yksilöliikkeinä tehtiin kolmio ja edestakaisin, ne meni mielestäni hyvin. Seisotin Elmoa vapaasti, kun tuomari kirjoitutti arvostelua. Elmo seisoi hienosti! 😍


Jatkoon ei päästy, ja ymmärrän sen ihan hyvin, olihan alku aika jäätävää suoraan sanoen :D
arvostelussa liikkeet ryhmässä, yksittäisliikkeet, roduntuntemus ja yleisvaikutelma oli ERI. Seisottaminen, hampaiden näyttäminen ja yhteistyö koiran kanssa oli EH. Kommenttina: "Koira vosi seistä paremmin eturaajoillaan. Seisottamista ja hampaiden näyttämistä voisi harjoitella lisää."


Kokonaisuutena olen meidän kehään tyytyväinen, ja haluan ehdottomasti kisata Elmolla joskus toistekkin!! :)


//kuvia tulee vielä tänään kuvapostaukseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti