Chihuahua Dog -->

Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 18. elokuuta 2014

Raision elonäyttely 17.08.2014

Heips! Eilen olin Raisiossa elonäyttelyssä. Mulla oli mukana vaan Bruno, me mentiin siis kisaamaan junior handleriin.

Tuomarina junnuissa oli Jari-Pekka Kahelin, Suomi. Kehän piti alkaa 13:00, mutta kehä oli myöhässä.


Kun vihdoin päästiin kehään ensin seisotettiin koirat ja sitten mentiin kaksi kertaa ympäri.



Sen jälkeen siirryttiin pois kehästä, yksilöarvostelu oli siis alkanut. Nuoremmissa junnuissa oli 13 ja mun numero oli JH31. Sain siis odottaa aikas kauan.

Bruno <3 

Pöydällä tuomari kysyi ainoastaan koiran ikää. Tuomari katsoi itse koiran purennan, mikä vähän ihmetytti. Pöydällä ei oltu kauaa.

Sen jälkeen tuomari pyysi kolmion, seisotus, edestakaisin, seisotus, pieni ympyrä, seisotus. Sitten mentiin pöydän eteen seisottamaan, kun tuomari osoitteli mihin kohtaan mikäkin rasti laitetaan :D arvelin, ettei kommenttia tule, koska en nähnyt tuomarin huulien liikkuvan kertaakaan XD ''kiitos'', poistuin kehästä odottamaan että loputkin on arvosteltu.



Kaikki nuoremmat tulivat kehään, ja me seisotettiin koirat, sen jälkeen mentiin kehän ympäri kolmen ryhmissä ja seisotettii taas koirat.



Tuomari kiitteli hirveesti kaikkia ja toivotteli onnea :D sitten se valitsi viisi parasta jotka sijoittuivat. Me ei Brunon kanssa päästy jatkoon, mutta arvostelu meni mielestäni todella, todella hyvin!!

meidän arvostelu:
Liikkeet ryhmässä: ERI
Yksittäisliikkeet: ERI
Seisottaminen: ERI
Hampaiden / purennan näyttäminen: ERI
Yhteistyö koiran kanssa: ERI
Rodun tuntemus: ERI
Yleisvaikutelma: ERI


Olen arvosteluun enemmän kuin tyytyväinen! 


Kiitos kaikille eilisestä, erityisesti Miretelle seurasta :)

KUVAT (C) MIRETTE RIIKONEN

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti